Informaatioyhteiskunta ja verkostoituva Suomi

Netistä on löydetty selviä todisteita verkostoitumisen eduista oppimiselle ja kulttuuriperinnön karttumisesta jatkuvasti kiihtyvällä nopeudella. Todisteena seuraava keskustelu, joka on siepattu netin äärettömästä bitti-virrasta:

A to B: Hauska veto on myös, kun näkee, että kaveri on mennyt just koppiin (vessaan), mennä kuselle ja lähtiessä sammuttaa valot ;)

B to A: Tämä on erityisen hauskaa, jos tyyppi on kusella. Siinä kun pöntön missaamisen mahdollisuus on suurempi. Vaikka ois saanut jo hyvän sihdin, valojen sammuessa epävarmuus saa hakemaan parempaa, ja kohtahan se on kengillä. Kyllä siinä sitten nauru maittaa!

A to B: Tuossa voi kyllä suunnistaa kuuloaistilla: kun lotina heikkenee, takaisin sinne mistä oli tulossa ;)

B to A: Mutta yliohjaamisen tai -korjaamisen vaara on olemassa. Varsinkin kun ohjausliikkeiden vaikutus tulee aina pienellä viiveellä.

Hypoteeseja heitellään ilmaan, niitä puolustetaan ja vastustetaan! Pienin harppauksin lähestytään ihmiskunnan tiedon äärirajoja; fysiikan, kemian ja psykologian rajamaita. Jos keskustelu jatkuu, voi syntyä uusi tieteellinen synteesi, paradigma, joka hallitsee vessakäyttäytymisen tutkimusta ja selittämistä kylmän viileällä fysiikallaan unohtamatta psykologiaa, joka tuo keskusteluun ihmisen, ryhmässä toimivan tuntevan yksilön.

Vain tällainen innovatiivinen keskustelu voi johtaa kehitykseen, joka on aikoinaan tehnyt Suomesta maailman parhaiten toimivien vessojen maan. Mutta vielä on insinööreillä ja arkkitehdeilla tekemistä. Vai mihinkäs se valokatkaisin pitäisikään sijoittaa?

Sille, joka joutuu näiden tyyppien lapsellisen pilan kohteeksi, voisi huikata lohdutukseksi "Kaikki kasvu tapahtuu epämukavuusalueella". (Trainers' House)
Joten pidä siitä vain lujasti kiinni!